Pettäjän käsikirja: Kiinnijääminen on ajattelematonta

Mielestäni pettämisessä yksi oleellisimpia asioita on olla jäämättä kiinni. Muuten pettäminen menee haistattelun puolelle. Jos nimittäin jää kiinni, se on lähes aina paitsi huolimatonta, varsinkin ajattelematonta. Jos kerran et voi toisen tietäen olla muiden kanssa, miksi sitten jäisit kiinni? Rohkenen väittää, että monikaan mies ei haluaisi jäädä kiinni, koska ei halua pahoittaa toisen osapuolen mieltä. Jos kyse olisi siitä, ettei jaksa käydä kiinnijäämiseen liittyvää tappelua tai nalkutusta, voisi lähteä suhteesta muutenkin.
Itse olen aikoinaan pettänyt, mutten koskaan-koskaan jäänyt kiinni. Koska minusta se olisi ollut ajattelematonta. Paljon enemmän kuin pettäminen sinänsä.
Oletko sinä, arvoisa pukkarilainen, eri mieltä? Onko sinulle ihan sama jäätkö kiinni, tai oletko jopa tahallasi kärähtänyt?
PukkAri

Pettäjän käsikirja: Miksi pettää?

Tämä luku on koko Pettääjän käsikirjan kulmakivi. Ja koko kirjan idea on välttää se tilanne, kun petetty esittää tämän kysymyksen.
Eli miksi suhteessa oleva menee toisen kanssa petiin? Eikö se kerro siitä, ettei enää halua olla oman kultansa kanssa? No ei välttämättä ollenkaan.
Itse olen pettänyt kolmesta syystä: koska on panettanut, koska olen halunnut antaa, ja koska olen voinut pettää.
Panetus on ehkä yleisimmin luultu syy pettämiselle, muttei varmaankaan oikeasti yleisin syy. Olen puhunut monen kanssa, jotka ovat sitä mieltä, että oma tyttöystävä tai jopa oma käsi on parempi paineiden purkuun.
Itselläni yleisin syy on antaminen. Olen halunnut “kaataa” jonkun, antaa, ja tulla kehutuksi. Se on tavoittelemisen arvoinen juttu.
Joskus on tullut petettyä vaikkei ole edes kummemmin haluttanut: on vain ollut tilaisuus.
Mutta miksi sinä, arvoisa pukkarilainen, olet pettänyt?
PukkAri