Maksullista pesää mulle

En ole koskaan mennyt huoriin. Mutta olisin varmasti mennyt jos sellaisella tuulella olisin ollut ja olisi ollut mahdollisuus.
Olen ilmeisesti jotenkin ulkopuolinen, kun en edes olisi vielä vuosi sitten tiennyt mistä maksullista seuraa etsiä. Nyt lehdissä on sen verran ollut Sihteeriopiston nettisivuista, että sinne löytäisin.
Mutta vaikka itselläni ei kokemusta olekaan, lähipiirissä on. Ja joskus on tullut live-pukkarissa aiheesta puhuttua. Tämäkään aihe ei ole sellainen että siitä miehet puhuisivat keskenään yhtään kauempaa kuin aiheen esille ottanut niin tekee. Eli jos joku kertoo käyneensä maksullisella, hän kertoo sen mitä haluaa, mutta kukaan ei kauheasti kysele miltä tuntui tms.
Näissä melko lyhyissä keskusteluissa on selvinnyt kuitenkin sen verran, että maksullisissa naisissa on muutama yliveto piirre verrattuna yhdenillan juttuihin. He eivät kuulemma pihtaa, ole huonoja, eivätkä jää roikkumaan. Huonous on kyllä tosin aina objektiivinen juttu ja riippuu tietysti miehestäkin. Aika usein kuulee “yhdenillan huorista”, jotka ottavat vastaan drinkit ja sitten _ehkä_ antavat. Ja turha nyt siellä tietokoneiden ääressä vetää herne-maissi-paprikoita sieraimeen - jos mies tekee heti alusta asti selväksi, että haluaa (vain) pesää, miksi ne drinkit pitää juoda ja sitten pihdata? No, osa sentään ymmärtää jutun juonen.
Moraalinen puoli on sitten toinen asia. Jos puhutaan suomalaisesta prostituoidusta, en oikein jaksa uskoa mihinkään riistoparitusmeininkiin. Ulkomaalaisilla tilanne voi kyllä olla paljon huonompi. Mediankin perusteella näin on. Koska muuten olet viimeksi kuullut paritusrenkaassa olleesta suomalaissyntyisestä huorasta?
Ja, myönnetään, muutenkin suhtaudun hommaan vähän hälläväliä-asenteella. Jos suurin osa naisista pihtaamalla ajaa miehet huoriin, niin sitten osa huorista kärsii siitä. Toisin sanoen, jos naiset antaisivat enemmän, miesten ei läheskään niin usein tarvitsisi mennä tukemaan järjestäytynyttä rikollisuutta.
Mutta minkälaisia kokemuksia teillä on, hyvät pukkarilaiset? Saako bordellissa rahoille vastinetta?

PukkAri

34 Responses to “Maksullista pesää mulle”

  1. maikki
    Lokakuu 21st, 2007 | 23:14

    “Jos suurin osa naisista pihtaamalla ajaa miehet huoriin, niin sitten osa huorista kärsii siitä. Toisin sanoen, jos naiset antaisivat enemmän, miesten ei läheskään niin usein tarvitsisi mennä tukemaan järjestäytynyttä rikollisuutta.”

    Jep, nyt taisi loppua tämän blogin lukeminen, jos mielipiteet ovat näin sivistymättömiä.

  2. * * * * * *
    Lokakuu 21st, 2007 | 23:20

    Hyi helvetti, oksettaa lukea tällaisia juttuja. Aloittajalla on todella sairas suhtautuminen naisiin, varmaan osaatte kuvitella oman äitinne, siskonne ja kumppaninnekin pelkkänä reikänä. Ei se sen kivempaa ole muidenkaan naisten kohdalla. Vetäkää molopäät käteen mieluummin kuin raiskaatte prostituoiduiksi ajautuneita moniongelmaisia naisia.

    Onhan se siistiä tietää, että isänne löysi äidistänne huoran, joka osasi antaa ja vahinko tapahtui. Mutta sitten olikin pakko mennä huoriin, kun äidllä oli “pää kipeä”.

    Minusta käteenvetokin voi olla hauskaa, joten onko pakko mennä tukemaan sitä rikollisuutta, tuhoamaan parisuhde ja hakemaan tauteja.

  3. Ange
    Lokakuu 22nd, 2007 | 13:50

    Kertoisitteko arvon naiset vielä, mistä noin suutuitte?
    Aloittajahan nimenomaan sanoi, että EI ole käynyt huorissa. Ettekö osaa lukea kunnolla?

  4. Riika
    Lokakuu 22nd, 2007 | 15:21

    Yhdyn Maikkiin (pun not intended =), ensimmäistä kertaa tuli blogin pitäjältä ajatus, joka ei ollut ihan loppuun asti ajateltu.

    “Naiset aiheuttavat pihtaamalla sen, että miehet käyvät huorissa”. Pihtaavatko naiset tarkoituksella, vai eikö naisia vain haluta? Syyt haluttomuuteen ovat tietenkin moninaiset, mutta haluaisin nostaa keskusteluun sen, että naisten haluttomuus voi johtua myös miehistä itsestään. Kai kaikki ovat jo kuulleet sen, että naisille parasta esileikkiä voi olla vaikka siivoaminen tai tiskaaminen? Haluttomuuteen (eli pihtaamiseen, jos tätä vastenmielistä sanaa halutaan käyttää) on aina jokin syy!

  5. Lokakuu 22nd, 2007 | 15:52

    “Jos suurin osa naisista pihtaamalla ajaa miehet huoriin, niin sitten osa huorista kärsii siitä. Toisin sanoen, jos naiset antaisivat enemmän, miesten ei läheskään niin usein tarvitsisi mennä tukemaan järjestäytynyttä rikollisuutta.”

    Vielä lisäkommentti tähän: ihan niinkuin miehet olisivat jotakin eläimellisiä olentoja, jotka eivät voi yhtään hillitä halujaan. Miehet vaikka tukevat järjestäytynyttä rikollisuutta ja riskeeraavat parisuhteensa, että saisivat säännöllisensä annoksensa “pesää”. Sori vaan miehet, mutta ette te ole niin primitiivisiä.

    Ottakaa vastuuta, ajatelkaa itse, kasvakaa!

    (Lähinnä puhun parisuhteessa elävien miesten seksin ostamisesta, mutta samat ajatukset pätevät muutenkin.)

  6. Jonni
    Lokakuu 22nd, 2007 | 17:09

    Pakkohan tänne on jotain sanoa.
    Sori vaan kaikille naisille, mutta kyllä se aina jostaan johtuu, että miehet käy huorissa.
    Ja on on kyllä tolta edelliseltä kommentaattorilta aika positiiviset käsitykset meistä ihmisistä.
    Kyllä jotkut naiset vaan pihtaa ihan vaan vittuillakseen ja jotkut äijät käy just siks huorissa.
    Sori vaan.
    Ite oon kokeillu vaan kerran ulkomailla. Jos meen vielä joskus Thaimaaseen, niin otan uusiks. Ei siellä saa turisteilta, ellei ne oo ihan kaatokännissä.

  7. Amanda
    Lokakuu 22nd, 2007 | 18:49

    Noinkohan vakisuhteessa oleva mies menee maksettua pillua hakemaan puutteeseen? Aika harvoin todellisuudessa,näin uskon.
    Saahan sitä seksiä maksamattakin. Kun oma mies ei ymmärrä esileikistä muuta kuin pari hieraisua klitan kohdalta ja sitten päälle pumppaamaan,niin hirveästi ei haluta. Sitä voi sitten kutsua vaikka pihtaamiseksi. Pitää hakea sellaista seksiseuraa joka osaa muutakin. Näinhän toimii myös miehet, eikä todellakaan ole kyseessä mikään rakkaussuhde, vaan ihan silkkaa seksiä.
    Naisille vain ei taida olla niitä huorataloja tarjolla ;o)

  8. PukkAri
    Lokakuu 22nd, 2007 | 22:47

    Ahaa, nyt ollaan vaarallisilla vesillä Poikien pukkarissa. Tytöt tungeksivat avaimenreiän takana niin innoissaan, etteivät taida enää muistaa missä ovat.
    Miehillä sattuu olemaan joskus erilaisia mielipiteitä kuin naisilla. Ja sattuneesta syystä niitä ei voi tuoda julki naisseurassa. Arvaatteko jo miksi?
    Siksi Pukkari on olemassa. Mutta taitaa mammalauma käytävällä pelottaa ainakin toistaiseksi - sen verran vähän kaksilahkeiset ovat kommentoineet.
    Kirjoitukseni oli puhdas mielipide ja seison sen takana. En ymmärrä miksi osa kommentoijista suhtautuu kirjoitukseeni niin kuin se olisi joku sodanjulistus tai kehotus mennä tukemaan rikollista tai alistavaa toimintaa. Sitä sen ei ollut tarkoitus olla, eikä se sitä ollutkaan.
    Korostan vielä, että en ole ollut huorissa, enkä ole ajatellut mennäkään. Kirjoitukseni valaisi vain omaa suhtautumistani muiden toimintaan.
    Sen kun käyvät jos sitä kaipaavat.

  9. Lokakuu 22nd, 2007 | 23:45

    ^ Niin, jos on sinkku ja ostaa seksiä esim. suomalaiselta, ei ihmiskaupan uhrilta prostituoidulta niin ei kai siinä sitten mitään.
    “Aika usein kuulee “yhdenillan huorista”, jotka ottavat vastaan drinkit ja sitten _ehkä_ antavat” Kyseessä ei sitten ole mikään yhdenillan huora, vaan ihminen, joka haluaa seksiä, jos se tuntuu hyvältä. Ei sitä haluamista voi vielä siinä baaritiskillä tietää. En haluaisi sanoa miehiäkään miksikään aina valmiiksi panokoneiksi, mutta tässä yhteydessä täytyy joka tapauksessa todeta, että naiset ovat herkempiä ja se siitä. Varmaan löytyy hyväksikäyttäjänaisia, jotka vain juovat drinkit, mutta aina ei ole siitä kyse.

  10. Lukkoseppä
    Lokakuu 22nd, 2007 | 23:47

    Jaahas, mitähän kaikkea siihen huoraamiseen oikein liittyy? Jopa eräiden apinaurosten tiedetään vaihtavan ruokaa naaraan “vilauttamiseen”. Kuinka siihen pitäisi suhtautua? Ihmiset ovat erilaisia ja sukupuolet samoin. Jos kriminailsoidaan kaikki, mikä ei tunnu kivalta, ajaudutaan arabimaille tyypilliseen uskonnolliseen fundamentalismiin. Kriminalisoida pitäisi vain yhteiskuntarauhaa rikkovat asiat - ei mielenrauhaa rikkovat.

    Nämä ihmiskaupan ja vastaavan kauhistelijat eivät ymmärrä, että seksissä ei päde vanha kunnon porttiteoria (siis nuuhkaise röökinsavua ja olet jonossa narkomaaniksi). Kaikkeen moraalittomaan liittyy myös epäinhimillistä toimintaa, siksihän se on moraalitonta. Mutta kieltämällä moraalittoman toiminnan ei voida kieltää epäinhimillistä toimintaa, siihen tarvitaan muita keinoja. Tai, ainahan voidaan säätää yksi universaali laki: “Älä tee mitään väärää”.

  11. Simone
    Lokakuu 23rd, 2007 | 3:05

    “Kyllä jotkut naiset vaan pihtaa ihan vaan vittuillakseen ja jotkut äijät käy just siks huorissa.
    Sori vaan.
    Ite oon kokeillu vaan kerran ulkomailla. Jos meen vielä joskus Thaimaaseen, niin otan uusiks. Ei siellä saa turisteilta, ellei ne oo ihan kaatokännissä”.

    Onko Jonni muka joskus “saanut” jonkin muunlaiselta ihmiseltä, kuin kaatokännissä olevalta? Epäilen vahvasti.
    Ja joo, kyllä se on toki naisten syy, että miehet käyvät huorissa. Tai pahoinpitelevät vaimojaan. Tai raiskaavat. Kyllähän tämä nyt on tiedetty aikojen alusta saakka.

    Voisiko tänne kommentoida joku mies, jonka äo on plussan puolella, etten ihan menettäisi uskoani vastakkaiseen sukupuoleen?

  12. Martti
    Lokakuu 23rd, 2007 | 9:30

    “Ja joo, kyllä se on toki naisten syy, että miehet käyvät huorissa. Tai pahoinpitelevät vaimojaan. Tai raiskaavat. Kyllähän tämä nyt on tiedetty aikojen alusta saakka.”

    Ihan yhtä lailla kuin se on miesten syy, että naiset käyvät vieraissa tai pahoinpitelevät miehiään.

  13. Vili
    Lokakuu 23rd, 2007 | 10:18

    Omia kokemuksia huorista ei juuri ole. Pari kertaa olen käynyt työreissuilla Tallinassa bordellissa, mutta en ole palveluita käyttänyt. Halut hiipuu heti, kun sinne menee. Ns. ilotyttöjen kasvoilta on ilo hävinnyt jo kauan sitten, vaikkei ikää paljon olekaan. Minusta oma käsi voittaa mennen tullen sellaiset naiset. Iso osa minun nautintoani on naisen nautinto. Sitä ei ole myynnissä.

  14. PukkAri
    Lokakuu 23rd, 2007 | 10:58

    Riian teksti herätti huomaamaan, että miehissä ja naisissa on tosiaan eroja: “Ei sitä haluamista voi vielä siinä baaritiskillä tietää.”
    Miten niin ei?!

  15. Ange
    Lokakuu 23rd, 2007 | 11:13

    Siis kertokaa nyt naiset sitten, miksi miehet käyttää maksullisia naisia, jos ei vaimon pihtaamisen takia?
    Vai luuletteko IHAN oikeasti, että ne on vaan säälittäville sinkuille, jotka ei muualta saa?
    Ootte kyllä siinä tapauksessa poloiset niin naiiveja, että sääliksi käy.
    Luulette varmaan, että polttareissa ei ole strippareitakaan…

  16. Jenna
    Lokakuu 23rd, 2007 | 15:29

    Joskus kesällä tuli dokumentti eräästä “pupufarmista”, jossa parikymmentä typsyä toimivat luxusbordellissa luxuspalkalla luxushuorina. Liksa saattoi olla päivässä jotakuinkin saman verran kuin meikäläisellä sairaanhoitajalla kuukaudessa.

    Tytöillä oli omat valvotut huoneet, omat vakioasiakkaat, keskinäisiä rakkaus- ja ystävyyssuhteita, mainio pomo (häijy ja karmea parittaja, mafioso? ei, vaan vanha kaljuuntuva möhömahaukkeli, kaikkien maailman pehmo-isien arkkityyppi!), ihana emäntä, säännöllinen työterveydenhoito ja kaikinpuolin turvalliset puitteet.

    Eli bordelli oli ihan oikea firma, yritys, naiset tekivät laillista työtä ja saivat siitä palkkaa. Mutta luulenpa, että vaikka kaikki maailman huorat laillistettaisiin ja kaikkien olot paranisivat samalle tasolle, silti olisi ja tulisi aina olemaan nipottajia, kateellisia sättijiä ja tekopyhiä lässyttäjiä, joiden mielestä huoraaminen ja huorien käyttäminen on pahinta mitä ihminen voi koskaan tehdä!

    Itse pidän seksistä ja voisin harrastaa sitä vaikka joka päivä, ja jos siitä vielä saisi palkkaa niin mikä jottei?! Aina parempi! Mutta, soveliaisuussyistä ja siksi ettei minulla ole turvattuja puitteita moisen ammatin harjoittamiseen, on tyytyminen vaikkapa tuohon hoitsun paskaduuniin ja paskapalkkaan (jota sitäkään armon kateelliset kanssasisaret eivät olisi valmiita nostamaan yhtään), ja sillointällöin häpeilemättä harjoitettuun yhden illan huorailuun baaritiskin ääressä - minä kyllä juon kaiken minkä tarjoat, pesän saamista en todellakaan takaa :D

    Miehen oma häpeä on jos rahansa tuhlaa maksullisiin, niin niihin jotka antaa, kuin niihinkin jotka eivät, yllätys yllätys, välttämättä annakaan :)

  17. M
    Lokakuu 23rd, 2007 | 15:57

    “Toisin sanoen, jos naiset antaisivat enemmän, miesten ei läheskään niin usein tarvitsisi mennä tukemaan järjestäytynyttä rikollisuutta.”

    No en nyt aloita samasta aiheesta kuin edella kommentoineet kanssasisaret (vaikka samaa mielta olenkin heidan kanssaan) vaan siita, etta pitaako huoriin mentaessa valttamatta tukea jarjestaytynytta rikollisuutta? Jos olisin itse mies ja syysta tai toisesta tahtoisin kayda huorissa, yrittaisin ostaa edes jossain maarin eettista pimppaa eli kaantyisin Sihteeriopiston tiettyjen tyttojen tai jonkun muun yksityisyrittajan puoleen joka on alalla omasta tahdostaan enka lahtisi panemaan sita kaksi sanaa Suomea osaavaa, rajan toiselta puolelta tanne vastoin tahtoaan tuotua typykkaa.

  18. Amanda
    Lokakuu 23rd, 2007 | 16:52

    Tämähän käy mielenkiintoiseksi keskusteluksi.
    Aihe on siis alati ajankohtainen ja jakaa mielipiteitä puoleen ja toiseen.
    Eikö lie oma asia käykö maksullista seksiä ostamaan, kunhan ei pedofiili ole ja tässä yhteydessä tarkoitan ihan molempia sukupuolia.
    Jos ei ole kysyntää niin ei ole tarjontaakaan, pitänee paikkaansa myös näissä huorahommissa.

  19. Simone
    Lokakuu 23rd, 2007 | 21:23

    Amanda: Minusta ei ole ihmisen oma asia ostaako seksiä, sillä en haluaisi asua maassa (joka vielä ulkomailla tunnetaan tasa-arvoisuudestaan), jossa naisia voi ostaa rahalla. Se on yksinkertaisesti ihmisarvoa alentavaa. Kysyntää prostituoiduille tulee varmasti aina olemaan, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö prostituutiota tulisi tuomita. Mitä tulee Jennan mainitsemiin “luksushuoriin”, niin eivätköhän he nyt ole kuitenkin pieni vähemmistö, ja esimerkiksi thai-hierontapaikkojen naisten arki on varmasti jotain ihan muuta. Ja tuskin suurin osa entisen Neuvostoliitonkaan maista Suomeen saapuvista naisista kokee, että prostituutio on heidän kutsumusammattinsa. Eiköhän heidätkin ole pakottanut alalle järkyttävä köyhyys.

    Jennan kannattaisi ehkä hieman laajentaa tietoaan prostituutiosta ilmiönä, vaikkapa lukemalla kirjoja, eikä perustaa mielipiteitään pelkästään yhteen “pupufarmidokumenttiin”…

  20. Simone
    Lokakuu 23rd, 2007 | 21:37

    hmm…pojat varmaan harkitsevat lukon laittamista pukkarin oveen nyt kun paikka näyttääkin olevan täynnä tyttöjä… ;)

  21. Romppainen
    Lokakuu 23rd, 2007 | 22:45

    Simone,
    ei kun kato pojat on erilaisia kun tytöt. Tiesithän? Tyttöjen pukkarissa kun joku uroo kävin vähän äyskisemässä, oltiin heti kohta häntä laittamassa porttikieltoon.
    Sama juttu useimmissa feministiblogeissa - kritiikkiä ei suvaita, varsinkaan jos se on sillä tavalla kiusallista, ettei siihen osaa vastata.

  22. Riika
    Lokakuu 24th, 2007 | 12:01

    Vieläkin mietin, että miten vastaisin tuohon PukkArin kysymykseen siitä, että miten niin haluamistaan ei voi vielä baaristiskillä tietää… No kun ei vaan voi. Itse voisin ankarassa puutteessa kuvitella harrastavani yhden illan seksiä tietyin ehdoin: Miehen pitäisi olla jollain tapaa miellyttävä ja antaa mahdollisuus perääntyä jos ei vaan kertakaikkiaan sittenkään tunnu siltä. (Pakottomuus myös vapauttaa paineista!) Pitäisi olla sellainen olo, että mies kaikesta huolimatta ajattelee naista naisena eikä vaan pilluna. Miellyttävyydestä huolimatta pitäisi olla pokkaa sanoa suoraan, että haluaa vain seksiä, jolloin asia olisi selvä, eikä sitten jäisi kytemään ajatusta mistään enemmästä. Näillä ehdoilla myös seuraavana aamuna herätessä asiassa ei olisi mitään noloa tai inhottavaa, vaan parhaimmillaan jäisi hyvä mieli ja tulisi tarpeet tyydytettyä :)
    Näin. Minä en ole mikään yökiitäjä tai baarikärpänen, ja olisi mielenkiintoista kuulla, miten paljon yhden illan juttuja harrastavat naiset tähän kysymykseen vastaavat.

  23. Riika
    Lokakuu 24th, 2007 | 12:06

    Ja vielä PukkArille: Pitäisihän sitä jonkun aikaa keskustella että voi muodostaa kuvan miehestä ja edelleen päättää, että lähteekö mukaan vai ei. Mutta toisaalta, suotuisassa tilanteessa minulta kyllä saisi vaikka ei ostaisikaan mitään drinkkejä :D. Siis miehen ei tarvitsisi “ostaa” naista drinkeillä, vaan nainen itse myös nauttii tilanteesta, jolloin hän ei tarvitsisi mitään “hyvitystä”. Näin se tasa-arvo toimii ;)

  24. Lokakuu 24th, 2007 | 16:55

    Blogistaniassa tuli juuri vastaan blogi, jonka kirjoittajan mukaan lähtisin vaikka heti: http://tutkimusretkinaiseen.blogspot.com/. Mielenkiintoista luettavaa varmasti muillekin.

  25. masennettu
    Lokakuu 25th, 2007 | 17:55

    Tänne ei näköjään saa mielipiteitä ilmaista kuin feministit?

    Ei sitten. Enpä uskalla paljastaa ajatuksiani, tulee näköjään heti turpiin!

    Nimimerkki “hiljennetty ajatus”

  26. homssu
    Lokakuu 25th, 2007 | 19:24

    On olemassa oikeanlaisia feministejä ja sitten, niitä jotka vihaavat miehiä… Minusta, feministinä, on niin mahtavan hienoa käydä lukemassa, siitä mitä miehet oikeasti ajattelevat, mutta eivät uskalla kertoa. Kaikilla on oikeus mielipiteisiinsä. Siis, kiitos teille kaikki miehet, jotka uskallatte kommentoida ja naiset lukekaa ja oppikaa. Hyväksykää se, että joissain tapauksissa miesten ja naisten ajatusmaailma on erilainen.

  27. PukkAri
    Lokakuu 28th, 2007 | 13:49

    Kiitos, Homssu. Meidän miesten ystävällinen kannustaminen toimeen on oikein ihailtavaa. Vaikka mielipiteemme “vääriä” olisivatkin =)

  28. homssu
    Lokakuu 28th, 2007 | 14:12

    Pakko mainostaa.. http://www.epatasajalka.blogspot.com Käykää ja ihmetelkää

  29. Lokakuu 28th, 2007 | 18:15

    Yleisön pyynnöstä sanon minäkin sen, minkä ajattelin olevan itsestäänselvää: tietenkin kaikenlaisille mielipiteille on oltava tilaa. Miehet ääneen vaan! Ei omien mielipiteiden ja näkemysten ilmaiseminen tarkoita turpiin antamista. Asiallista ja kunnioittavaa keskustelua toivon minä.

  30. Lokakuu 31st, 2007 | 10:56

    Kas en reilusti keski-ikääntyneenä naisena ymmärrä mistä naiset pillastui. Mikä uhkasi? Iät ja ajathan miehet on käyneet huorissa ja naiset käyttäneet gigoloita. Jotkut siis. Eihän kenenkään ole itse pakko. Ihmiskauppa tietysti on tuomittavaa mutta jos asia hoituu ilman sitä ni mitä vikaa rahasta antamisessa tai ottamsessa sinänsä muka on?

  31. Simone
    Marraskuu 2nd, 2007 | 3:52

    “…naiset lukekaa ja oppikaa. Hyväksykää se, että joissain tapauksissa miesten ja naisten ajatusmaailma on erilainen.” Siis se, että ihmisten ostaminen on laillista tulisi vain hyväksyä sillä perusteella että miesten ajatusmaailma nyt vain sattuu olemaan sellainen? On kuitenkin olemassa paljon miehiä, jotka eivät hyväksy prostituutiota ja paljon naisia (kuten tästäkin keskustelusta käy ilmi) joiden mielestä prostituutio on aivan normaalia. Näin ollen tässä kysymyksessä tuskin voidaan puhua “naisten ja miesten ajatusmaailmoista”. Oma mielipiteeni asiasta ainakin perustuu siihen näkemykseen ettei sivistysvaltiossa ihmisiä (olivat he sitten naisia tai miehiä) pitäisi voida ostaa rahalla.

    Mitä tulee Alian kommenttiin “Iät ja ajathan miehet on käyneet huorissa ja naiset käyttäneet gigoloita. Jotkut siis”, niin eipä nyt kyllä tule mieleen kovin montaa maata tai kulttuuria, jossa naisten moniavioisuutta /seksipalveluiden ostamista olisi hyväksytty “iät ja ajat”. Ja mitä tulee “asian hoitumiseen” ilman ihmiskauppaa, niin valitettavan usein se kuitenkin kulkee käsikädessä prostituution kanssa. Tietysti voidaan myös keskustella siitä, onko seksipalveluiden ostaminen ihmiseltä, joka taloudellisista syistä on pakotettu myymään ruumistaan, yhtään sen ymmärrettävämpää, kuin k.o. palveluiden ostaminen ihmiskaupan uhrilta.

  32. Amanda
    Marraskuu 11th, 2007 | 15:41

    Tässäpä huorapäiväkirja erään tekijän blogi.
    http://huoradiary.blogspot.com/

  33. Sergei
    Heinäkuu 15th, 2008 | 20:24
  34. Nuori"mies"
    Joulukuu 11th, 2008 | 21:22

    Kaikki miehet eivät saa seksiä, kaikki naiset saavat halutessaan. Turha siitä on kenenkään naisen kitistä. Itselläkin ikää \vasta\ 23, mutta ei toivoakaan, että ilmaiseksi saisin (koska sairastan semmoista tautia kuin ujous). Siksi käynkin säännöllisesti (niin paljon kuin opiskelijana on varaa) huorissa. Jotkut voi moralisoida, mutta naisilta en ota mitään moraalisaarnaa vastaan. :D

Leave a reply