Kaikki miehet pettävät?
Tämä on se aihe, mistä tytöt jaksavat puhua ja mistä kukaan ei kysy meiltä miehiltä. Paitsi ehkä pettämisen jälkeen tunneryöpyn keskellä.
Hävettää myöntää että olen pettänyt melkein kaikkia tyttöystäviäni. Ja syitä on ollut suunnilleen yhtä monta kuin pettämiskertoja. Kerran olin ollut ilman niin kauan, että panetti. Kerran petin hetken mielijohteesta. Kerran halusin “kokeilla” erästä, jota kaveri oli kehunut hyväksi sängyssä. Yhtä tyttöystävää petin pitkään saman tytön kanssa, koska olin päätä pahkaa rakastunut enkä viitsinyt vielä lopettaa edellistä suhdetta.
Minulle ensimmäinen pettämiskerta oli vaikea. Pohdin kertoisinko tyttöystävälleni vai en. Kertomatta jäi, ja hyvä niin. Nimittäin kertomisesta on myöhemmin joka kerta seurannut vain ja ainoastaan huonoja asioita.
Vaikka olenkin pettänyt monta kertaa, huono omatunto on vaivannut joka ikisen pettämisen jälkeen. Siihen ei vain totu.
Parahin pukuhuonelainen, miksi sinä olet pettänyt, tai miksi et? Entä onko pettävä mies aina uudelleenpettäjä?
PukkAri
Loistavaa!!! Pojat ovat myös päässeet pukuhuoneeseen! Jään odottamaan innolla keskusteluja…. *vähän nolona, että heti tyttönä ensimmäisenä kommentoimassa*
Olen pettänyt minäkin. Vuosia sitten olin tosi kypsä silloiseen tyttöystävääni. Menimme joukkueen saunaillan jälkeen jatkoille ja saunan jälkeen muut alkoivat sammua ja niinpä päädyimme viettämään aika kiihkeän aamun kaverin pihamökissä. Ei se oikeastaan edes ottanut omalle tunnolle, mutta toimi aika tehokkaana muurin murtajana kun tyttöystävä sai hommasta kuulla.
En uskoisi enää pettäväni, enkä ole nykyistä vaimoani pettänytkään. Ei ole ollut tarvetta.
Syystä tai toisesta minun omatuntoni on alikehittynyt ja vaikka juoksisin alvariinsa vieraissa, ei se alkaisi koputtelemaan. Ajattelenkin tuon pettämisasian niin, että en ota itselleni mitään sellaisia vapauksia, joita en suostuisi toisellekaan antamaan. Eli jos vaikkapa suutelen toista miestä mutta tiedän, että jos oma miesystäväni suutelisi toista naista, lentäisi hän niska-perseotteella ulos elämästäni, niin olen eksynyt pahoille teille. Toisaalta… Jos siis kaikki miehet oletusarvoisesti juoksevat vieraissa, miksen minäkin? Ei miehillä ainakaan pitäisi olla mitään pokkaa valittaa asiasta.
Ja kyllä, olen pettänyt.
Nyt kiehahti. Onko tämän kysymyksen tarkoituksena antaa lupa kaikille hypätä vieraissa miten tahtoo?
Jos esimerkiksi tuo kysely kertoo, että kolmas osa on pettänyt, saako minunkin vaimoni käydä panemassa vieraita miehiä? Tai ainakin oikeuttaa sen itselleen 30 prosenttisesti?
En ikinä pettäisi enkä sallisi IKINÄ sellaista vaimoltani. Piste.
Kunnollisia, luotettavia, miehiäkin on.
En usko kaikkien miehien pettävän.Uskon että kerran pettänyt voi myös olla pettämättä toista kertaa,jos oikeasti välittää kumppanistaan.Itse en voisi pettää enkä haluaisi koskaan tulla petetyksi,luottamus siinä menisi.
Uskon että kaikki miehet eivät petä ja uskon myös että kerran pettänyt voi olla pettämättä toista kertaa,jos oikeasti välittää kumppanistaan.Itse en koskaan pystyisi pettämään ja enkä haluaisi tulla petetyksi,en pystyisi sen jälkeen luottamaan..
Sori,tuli vahingossa kirjoitettua sama kahdesti.
Olen kerran joskus nuoruudessa pettänyt, mutten sen jälkeen. Meni tyhmyyden piikkiin. Se oli puhdas sähläyspano ja ilman kortsua vielä. Siinä sitä oli jännittämistä teineillä.
Mutta tosiaan olen sen jälkeen ollut kaikkien kanssa uskollinen. Enkä usko enää vanhoilla päivilläni edes joutuvani niin suuren kiusauksen eteen.
En ole pettänyt, enkä aio pettääkään. Pitäisikö hakeutua johonkin hoitoon, kun ei tee edes mieli pettää? Vaikka ei oma avoliitto mikään kauhean tyydyttävä olekaan.
Olenhan pettänyt minäkin. Ja saanut kuulla siitä sen jälkeen aina kun tulee pienintäkään riitaa. Voisiko joku kertoa miksi se on niin jumalattoman vaikeaa unohtaa? Se oli vain kännissä sattunut moka ja se siitä. Enkä ole sen jälkeen toisiin sänkyihin eksynyt. Silloin ei ollut lasta vielä. Nyt tuskin enää lapsenkaan takia riskeeraisin.
Moses
Moses: Ai että oli ihan “vahinko vain”, mutta et “silti riskeeraisi” enää? Vähän ristiriitaista.
BaseDrummerille: Eikö pettäminen sinällään ole “vähän ristiriitaista” sekin? =D
Moses
Vähän häiritsee, että ensimmäiseksi aiheeksi on valittu tällainen “miehet_ovat_sikoja” suuntainen oletus… Minä esimerkiksi en ole koskaan pettänyt tyttöystävääni, enkä koskaan aiokkaan. En tosin tällähetkellä seurustelekkaan, mutta silti. Toivotaan silti että tämän blogin menestys seuraa isosiskonsa jalan jälkiä ja on yhtä monipuolinen aiheiltaan. Ei kai tässä samat tekijät ole takana?
Tekiijät eivät ole samat, mutta kaikki kunnia kuuluu kyllä Tyttöjen pukuhuoneen tekijöille. Ilman heitä tätä ei olisi.
PukkAri
En ole pettänyt ikinä tyttöystäviäni. Jättänyt jopa ennen kuin olen edes löytänyt uutta. Ei tule itselleenkään tunnontuskia, kun ei viipota uuteen paikkaan liian aikaisin.
No joo, miehet siis eivät petä. Aika tylsä alku, naiset ovat sentään avomielisempiä pukuhuoneessaan. Pitäisikö täsmentää mikä on pettämistä. Lesonen ei petä, mutta harrastaa seksisuhteita avioliittonsa ulkopuolella. Hän kertoo niistä aina vaimolleen, useimmiten etukäteen. Onko sellainen käyttäytyminen pettämistä? Onko sellainen liitto mätä? Ei Lesosen mielestä. Seksi on van osa suhdetta, rakkaus on suurempi. Nykyisin Lesonen käy vieraissa yhä harvemmin, kun ei huvita. Kun oma vaimo on niin ylivertainen siinä hommassa. Viisas nainen, ymmärtää ettei sitä uskollisuutta kieltämällä voiteta.
Onpa joskus aikojen alussa tullut petettyä, mutta huono omatunto siitä tuli.
Mutta vaimoni oli sitä ahkerampi pettäjä. Useimmiten juopotellessa ja joskus ei selvin päin jälkikäteen muistanut oliko vai eikö, ihan oikeasti. Surullinen tapaus.
Moses: kyselit miksi naisen on niin vaikea unohtaa. Meillä on norsun muisti mitä tulee loukkauksiin. Nainen ei osaa erottaa tunteita ja seksiä ja jos mies pettää niin meidän on vaikea uskoa/tajuta että se oli vain seksiä eikä mitään muuta.